vesiosuuskunnat
Vesiosuuskunnat ja muut pitäjän alueella toimivat talousvesilaitokset kaipaavat yhteistyötä ja neuvonta-apua niin jokapäiväisessä toiminnassaan kuin varsinkin rahoituksen hankkimisessa investointeihinsa.
Yhteistyön tarve nousi esiin viime keskiviikkona valtuustosalissa pidetyssä, kunnan koolle kutsumassa tilaisuudessa. Lähtökohtana tilaisuudelle oli alkuaan kunnan tarve tehdä yleinen linjaus rahoitustuestaan vesilaitoksilla ajankohtaisiksi tuleviin vesiverkostojen korjauksiin ja laajennuksiin.
Illassa kävi selväksi kunnanhallituksen puheenjohtajan Veijo Illikaisen suulla, että rahaa ei kunnalta juuri ole luvassa, olkoonkin että tapauksia yksi kerrallaan katsotaan. Mittavalla joukolla edustettuina olleissa vesilaitoksissa ei purematta nielty laitosten jättämistä omien rahoitusjärjestelyjen varaan vaan huomautettiin esimerkiksi siitä että vesihuollon järjestäminen kunnan alueella on kunnan lakisääteinen tehtävä. Kuvassa edessä oikealla Martti Luiro Pohjasperän vesiosuuskunnasta, jossa on verkon laajennustarvetta. Lue lisää uusimmasta Kuriirista.