poroerotus
Ranuan kunnan rajojen sisään sijoittuvassa Kuukkaan paliskunnassa syksyn poroerotukset ovat päässeet hyvään vauhtiin. Alkuviikkoon oli erotuksia saatu tehtyä jo puolessa kuudesta pääasiallisesta erotusalueesta. Niiden lisäksi erotuksia tehdään muuallakin liikuteltavien aitojen ansiosta. Kuvassa ollaan Toivakkakankaalla Pekkalantien varressa, ja paikalla oli myös elokuvan suunnittelijoita.
Lämpimänä jatkunut syksy helteisen kesän jälkeen pukkasi runsaasti sieniä metsiin mikä antoi porokarjalle hyvää evästä. Hellekesäkään ei millään tavoin verottanut porokarjan tai erityisesti vasojen eloa.
Aiemmin syksyllä omille tarhaporoilleen sieniä kantanut poromies Heikki Juotasniemi kertoi, että erityisesti tatit kelpasivat poroille hyvin mikä alkoi myös näkyä siinä että lihaa kertyi luiden ympärille syksyllä nopeasti. Lue lisää tuoreimmasta Kuriirista.